keskiviikko 11. marraskuuta 2015

Kisat 7.11 Haminassa

Heräsin kisa-aamuna varttia vaille seitsemän. Laitoin hepoille kamat päälle ja tungin kaikki neljä pussiin. Aamulla tuli vähän ongelmia kyydin kanssa, joten menin Tytille sitten vähän jo yhdeksän :D Pinski ja Jaana tuli about vähän vaille yksitoista ja yhdeltätoista oli tarkoitus lähteä haminaa kohti.
Matkalla tuli vähän suunnistun ongelmia, sillä google maps ei halunnut olla ilmeisesti yhteistyössä :D Perille kuitenkin päästiin ajoissa. Kisat alkoivat sitten vähän yli kaksitoista.


Mulla oli kisoissa mukana Friikki, Kyösti, Reino ja Pertti. Menin myös kolme starttia Jaanan hevosella Rauhalla. Sijoituin Friikillä ristikko tyyliluokassa toiseksi, Pertillä 100cm ajassa toiseksi, Reinolla 40-50cm tyyliluokassa ekaksi ja 20-40cm tyyliluokassa kolmoseksi. Rauhalla tulin 80-90cm toiseksi, 90-100 kolmanneksi ja 100cm kolmanneksi. Hienosti meni kaikilla poneilla, myös Kyöstillä, ori teki parhaansa, eihän sille mitään voi jos ei ole hyppyhimoa tai kilpailuviettiä. Kyllä Kyösti vielä jatkaa kisaamista, vaikka nyt on parit kisat vähän huonommin mennytkin, eiköhän se hyppyhalu kohta jo palaile.









Tästä tuli sitten taas aika kuvapainoitteinen postaus, mutta menköön :D Blogi sai eilen uutta ilmettä, mitä tykkäätte? uus banneri on ainakin mun mieleen. Eipä muuta tällä kertaa, moikka!

torstai 5. marraskuuta 2015

Ihkun kunnostus

Ihku 2013
Ihku takas mulle muuttaessaan

 Muistaako vielä kukaan harmaata puoliveritammaa VH Impossible destiny? Myin hepan kaverilleni kesäkuussa 2014 ja ostin nyt takaisin tänä kesänä. Ihkun olen siis tehnyt jo kaksi vuotta sitten ja heppa kaipaili uutta ihmettä, joten päätin kunnostaa sen :)
Ekana irroitin hepan kepistä ja otin harjan ja korvat irti.

Silmien irroitus olikin vähän vaikeampi prosessi, sillä olin liimannut ne kiinni erikeepperillä. Päätin jättää sieraimet kiinni, koska en jaksanut alkaa taistelemaan niiden kanssa :D Merkinkin irrotin tässä vaiheessa.

Kuvassa kaikki mitä irrotin ponista.

Ihku oli pesuvalmis :)

Pesin hepan ihan lavuaarissa lämpimässä vedessä, laitoin sekaan lirauksen mäntysuopaa.

Sitten odottelin hepan kuivuvan. Kuvassa Ihku roikkuu heppojen tarhan aidalla

Sitten harjasin kankaan, ensin kovalla- ja sitten pehmeällä harjalla.



Paikkasin muutaman reiän joita oli tullut parikin kappaletta.


En löytänyt misttään enää Ihkun kangasta, joten purkasin vanhat korvat, muotoilin ne uusiksi ja ompelin uudelleen kasaan. Ehkä hiukan pienet, mutta kyllä menettelee :) Merkki on sama kun ennenkin. Viimeiseksi laitoin harjan. Uusi harja on vähän pidempi, saatan joskus leikata sen takaisin alkuperäiseen pituuteen. :)


Lopputulos:




Ihku lähti Hipsulle ylläpitoon 26.9, takaisin tulemis päivästä ei oo vielä tietoa, mutta olkoon niin kauan kun on :( *hämmentynyt emoji*

Ei mulla tällä kertaa muuta, moikka!